D-vitamiinit

D-vitamiinilla tarkoitetaan useita steroidirakenteisia, rasvaliukoisia yhdisteitä, joista tärkein on D3-vitamiini (kolekalsiferoli). D3-vitamiinia muodostuu ihossa ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Sitä on runsaasti myös rasvaisissa kaloissa. D2-vitamiinia (ergokalsiferolia) esiintyy joissakin kasviksissa, lähinnä sienissä. Suomessa D3-vitamiinia lisätään maitovalmisteisiin ja levitettäviin ravintorasvoihin. D-vitamiinin pääasiallinen lähde on kuitenkin auringon valo, ja sitä on vaikea saada riittävästi ravinnosta, joten monipuolisen ruokavalion lisänä on suositeltavaa käyttää D-vitamiinivalmistetta. Suomalaisista kolmanneksella on D-vitamiinin puutosta.

D-vitamiinia tarvitaan luun ja hampaiden muodostumisessa sekä kalsium- ja fosforiaineenvaihdunnassa. D-vitamiini puutos aiheuttaa luun pehmenemistä: lapsilla riisitautia ja aikuisilla osteomalasiaa. D-vitamiinia tarvitaan myös kalsiumin imeytymiseen.

Uusimpien tutkimusten mukaan D-vitamiinilla saattaa olla lukuisia muitakin terveysvaikutuksia. Tutkimuksissa on saatu viitteitä, että D-vitamiinin käyttö saattaa muun muassa vähentää hengitystieinfektioita ja sen puute voi lisätä diabetesriskiä.

Foolihapon tarvetta lisäävät mm. yksipuolinen ruokavalio, raskaus ja imetys ja keliakia.
APTEEKKI D3-VITAMIINI 20 MIKROG (100 TABL)

Sitruksen makuinen D3-vitamiinitabletti, jonka voi imeskellä, pureskella tai niellä.

Katso tuotteen tiedot
9,48 €
APTEEKKI D3-VITAMIINI 50 MIKROG (100 TABL)

Sitruksenmakuinen D3-vitamiinitabletti, jonka voi imeskellä, pureskella tai niellä. D-vitamiini edistää immunijärjestelmän normaalia toimintaa ja luiden pysymistä normaaleina.  

Katso tuotteen tiedot
12,77 €
D-MAX 10 MIKROG KIDS (1 × 90tabl)

D-max kids on päärynän makuinen ksylitoli- D3-vitamiinipurutabletti. Ei sisällä sokeria, laktoosia, gluteenia, hiivaa tai maitoproteiinia. Makeutusaineena ksylitoli.

Katso tuotteen tiedot
7,34 €
D-MAX 100 MIKROG (1 × 90tabl)

Erittäin voimakas D-vitamiini. Ei sisällä sokeria, laktoosia, gluteenia, hiivaa tai maitoproteiinia. Makeutusaineena ksylitoli.

Katso tuotteen tiedot
14,86 €
D-max 20 mikrog (1 × 90tabl)

D-max on mansikka-vadelman makuinen ksylitoli- D3-vitamiinipurutabletti.Ei sisällä sokeria, laktoosia, gluteenia, hiivaa tai maitoproteiinia. Makeutusaineena ksylitoli.

Katso tuotteen tiedot
8,65 €
D-MAX 20 MIKROG SALMIAKKI (1 × 300tabl)

D-max on salmiakin makuinen ksylitoli- D3-vitamiinipurutabletti. Ei sisällä sokeria, laktoosia, gluteenia, hiivaa tai maitoproteiinia. Makeutusaineena ksylitoli.

Katso tuotteen tiedot
14,11 €
D-max 50 mikrog (1 × 300tabl)

D-max on mansikka-vadelman makuinen ksylitoli- D3-vitamiinipurutabletti.Ei sisällä sokeria, laktoosia, gluteenia, hiivaa tai maitoproteiinia. Makeutusaineena ksylitoli.

Katso tuotteen tiedot
22,38 €
Devisol 10 mikrog (1 × 200tabl)

Raikkaan sitruksen makuinen, imeskeltävä/pureskeltava DeviSol sisältää 10 mikrogrammaa D3- vitamiinia. Helposti suussa hajoava koostumus. Sisältää vain luonnollista sitrusaromia, makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla. ...

Katso tuotteen tiedot
15,99 €
Devisol 10 mikrog tabl (100 kpl)

Raikkaan sitruksen makuinen, imeskeltävä/pureskeltava DeviSol sisältää 10 mikrogrammaa D3- vitamiinia. Helposti suussa hajoava koostumus. Sisältää vain luonnollista sitrusaromia, makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla. ...

Katso tuotteen tiedot
9,40 €
DEVISOL 20 MIKROG (1 × 200tabl)

Apteekkiasiakkaiden suosikki! Hedelmäisen raikas imeskelytabletti maistuu sitrukselle ja hajoaa helposti suussa. Makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla, sisältää vain luonnollisia aromiaineita. Laktoositon (maidoton), ...

Katso tuotteen tiedot
16,93 €
Devisol Berry 10 mikrog tabl (200 kpl)

DeviSol Berry on aidon mansikan makuinen imeskeltävä tai pureskeltava D-vitamiinitabletti. Hyvän maun salaisuus on luontainen mansikka-aromi. Tabletit on makeutettu ksylitolilla ...

Katso tuotteen tiedot
16,18 €
DEVISOL BERRY 20 MIKROG IMESKELYTABLETTI (1 × 200kpl)

DeviSol Berry on aidon mansikan makuinen imeskeltävä tai pureskeltava D-vitamiinitabletti. Hyvän maun salaisuus on luontainen mansikka-aromi. Tabletit on makeutettu ksylitolilla ...

Katso tuotteen tiedot
17,90 €
DEVISOL D3 DROPS TIPAT (10 ML)

DeviSol Drops on D3-vitamiinia sisältävä öljypohjainen tippavalmiste, joka soveltuu päivittäisen D-vitamiinin saannin varmistamiseen vauvaiästä lähtien. Helppo annostella suoraan lapsen suuhun tai sekoittaa ...

Katso tuotteen tiedot
3,95 €
DEVISOL FRUITY 10 MIKROG IMESKELYTABLETTI (1 × 100kpl)

DeviSol Fruity on ihanan hedelmäinen, persikan ja vadelman makuinen D3-vitamiinitabletti. Helposti suussa hajoava purutabletti hajoaa helposti suussa ja se on ...

Katso tuotteen tiedot
9,40 €
DEVISOL FRUITY 10 MIKROG IMESKELYTABLETTI (1 × 200kpl)

DeviSol Fruity on ihanan hedelmäinen, persikan ja vadelman makuinen D3-vitamiinitabletti. Helposti suussa hajoava purutabletti hajoaa helposti suussa ja se on ...

Katso tuotteen tiedot
15,99 €
DEVISOL FRUITY 20 MIKROG IMESKELYTABLETTI (1 × 100kpl)

DeviSol Fruity on ihanan hedelmäinen, persikan ja vadelman makuinen D3-vitamiinitabletti. Helposti suussa hajoava purutabletti hajoaa helposti suussa ja se on ...

Katso tuotteen tiedot
10,82 €
DEVISOL FRUITY 20 MIKROG IMESKELYTABLETTI (1 × 200kpl)

DeviSol Fruity on ihanan hedelmäinen, persikan ja vadelman makuinen D3-vitamiinitabletti. Helposti suussa hajoava purutabletti hajoaa helposti suussa ja se on ...

Katso tuotteen tiedot
17,90 €
DEVISOL FRUITY 50 MIKROG PURUTABLETTI (1 × 200kpl)

Hyvänmakuinen ja vahva, persikka-vadelman makuinen imeskeltävä tai pureskeltava D3-vitamiinivalmiste. Hajoaa helposti suussa. Sisältää vain luonnollista persikka-ja vadelma-aromia. Laktoositon (maidoton), hiivaton, ...

Katso tuotteen tiedot
24,26 €
DEVISOL MIX 10 MIKROG PURUTABLETTI (200 KPL)

DeviSol MIX on hauska monimakupakkaus, jossa on mansikan, banaanin ja päärynän makuisia -ja värisiä tabletteja samassa pakkauksessa. Helposti suussa hajoava ...

Katso tuotteen tiedot
16,18 €
DEVISOL NEUTRAL 20 MIKROG (200 TABL)

DeviSol Neutral on erittäin pienikokoinen, nieltävä D-vitamiinitabletti. DeviSol Neutral ei sisällä lainkaan sokeria, makeutus -tai aromiaineita. Erinomainen vaihtoehto puru/imeskelytabletille ja sopii erityisesti niille, ...

Katso tuotteen tiedot
16,93 €
DEVISOL STRONG 100 MIKROG IMESKELYTABL (1 × 100kpl)

DeviSol-sarjan vahvin D-vitamiinilisä. Luonnollisen sitruksen makuinen imeskelytabletti sopii erityisesti todetun matalan D-vitamiinitason nostoon sekä harvempaa annostusta suosiville aikuisille ja yli 11-vuotiaille lapsille. Pienikokoinen tabletti hajoaa ...

Katso tuotteen tiedot
19,19 €
DEVISOL STRONG 50 MIKROG PURUTABLETTI (100 KPL)

Raikkaasti sitrukselta maistuva DeviSol Strong sisältää 50 mikrogrammaa hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. 50 mikrogramman vahvuus sopii erityisesti todetun matalan D-vitamiinitason nostoon ...

Katso tuotteen tiedot
14,86 €
DEVISOL STRONG 50 MIKROG PURUTABLETTI (1 × 200kpl)

Raikkaasti sitrukselta maistuva DeviSol Strong sisältää 50 mikrogrammaa hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. 50 mikrogramman vahvuus sopii erityisesti todetun matalan D-vitamiinitason nostoon ...

Katso tuotteen tiedot
24,26 €
DEVISOL VEGE 20 mikrog (1 × 200tabl)

DeviSol Vege 20 mikrog on erityisesti vegaaneille ja kasvissyöjille kehitetty D3-vitamiinitabletti. Pienikokoinen, nieltävä tabletti on sokeriton, makeutus -ja aromiaineeton eikä ...

Katso tuotteen tiedot
22,57 €
ELIVO D-VITAMIINI VAHVA 25 MIKROG OMENANMAKUINEN (120 TABL)

Omenanmakuinen D3-vitamiinivalmiste. Laktoositon, hiivaton, gluteeniton ja makeuttamaton.

Katso tuotteen tiedot
11,76 €
FIILUS NAPERO DROPS +D3 TIPAT (1 × 7ml)

Maitohappobakteeri +D3-vitamiinivalmiste aikuisille ja vauvoille.

Katso tuotteen tiedot
7,71 €
JEKOVIT D3 2440 iu/ml (1 × 20ml)

Jekovit D3 on vesipohjainen D3-vitamiinitippa. Sitä käytetään D-vitamiinin puutteen ehkäisyyn ja hoitoon. D-vitamiinin riittävä saanti on tärkeää lapsen luuston normaalin kehityksen kannalta.

Katso tuotteen tiedot
6,03 €
MINISUN 20 MIKROG METSÄMANSIKKA (200 TABL)

Minisun metsämansikka 20 mikrog. Sopii päivittäiseen käyttöön kouluikäisille lapsille ja aikuisille.

Katso tuotteen tiedot
16,55 €
MINISUN 50 MIKROG METSÄMANSIKKA (1 × 200purutabl)
Tarjous

Minisun Metsämansikka 50 mikrog. sopii 11-vuodesta ylöspäin tehostettuun D-vitamiinin saantiin.

Katso tuotteen tiedot
24,28 €
21,90 €
Säästät 2,38 €
MINISUN 50 MIKROG VILLIVADELMA (1 × 200purutabl)
Tarjous

Minisun D3-vitamiini Villivadelma 50 mikrog sopii 11-vuotiaasta ylöspäin tehostettuun D-vitamiinin saantiin.

Katso tuotteen tiedot
24,28 €
21,90 €
Säästät 2,38 €